Sarita

Heippa ja anteeksi myöhäinen ajankohta.

Mulla olis pari tuttua, jotka haluaisivat osallistua toimitsijatehtäviin. Kristiina Rönnblad ja hänen tyttärensä Milla voisivat tulla vaikka joka päivä jonkin lajin toimitsijoiksi, Milla on joskus urheillut LUUssa ja lupasin, että jos korispuoli tarvitsee apua voin mennä avuksi.

Kolmas on opiskelukaverini Roope Strömberg , joka on toiminut aikoinaan SPR::ssä ja voisi tulla kisoihin ensiapuun mikäli miehitystä sieltä puuttuu.

Yritän vielä värvätä koneiden taakse toimijoita, mutta heikolta näyttää se puoli.

T. Sarita
PS. Kari, meinasin että pesen ne korit kentällä harjoituskauden aikana. Käytetään kunnan vettä eikä lisätä omia mittarilukema

Sarita

Hei.
Me ei saada tehtyä täydennystä omaan listaamme, kun aikataulut ei mene vuorojen takia yhtään yhteen. Teemme sen päivityksen viikonloppuna kun olemme molemmat vapaalla. Niin ja seuraavaan palaveriin tule Ile, kun itse olen iltavuoro saa, jos en sitä saa vaihdettua.

Sarita

Mikä on tilanne Luksian suhteen? Tiedän, että hierojat ovat varmistuneet, kun opettajani laittoi siitä viestin mutta muiden osalta? Ja varsinkin datanomi-opiskelijoiden suhteen?

Me ollaan Ilen (siis Ilkka S:n) kanssa varauduttu/valmistauduttu siihen, että voitaisiin mennä kyselemään noita datanomeja tulospalvelun hommiin...koska siellä on meille eniten ponttiaalia. Yritettiin Ilen kanssa tehdä lomaketta nettiin, mut huonoilla tuloksilla eli nyt oikeesti tarvitaan datanomipuolen apuja. Tosin jos en sitä koululta saa niin alan pyytää veljeäni tähän kimppaan mukaan (se kun taitaa melkein mitä vaan) tai ainakin häneltä voisi löytyä apuja, että saadaan ilmoittautumispuoli kuntoon.

Kysymys kuuluukin; voimmeko Ilen kanssa mennä anelemaan noita datanomi-opiskelijoita meille apuun???

Kari

Juuri saimme sovittua, että Luksian tapaaminen on ti 31.1. ja meiltä edustajina minun lisäkseni Merja, Aarto ja Ilkka K. Tuon jälkeen ollaan "paljon" viisaampia tämän asian suhteen ja laitan tulokset sitten tänne yhteiseen tietoon.

Kari

Nyt se on selvää - Luksia on yksi pääyhteistyökumppaneistamme! Muistioluonnos on lähetetty kokouksessa olleille tarkistettavaksi ja valmiina tulee tänne yhteiseen tietoon. Arviolta parin viikon sisään selviää tarkemmin yleiset lähtökohdat opettajien ja opiskelijoiden hyödyntämismahdollisuuksista.

Kari

Tiedoksi - olen hakemassa sponsoritukea (käsiohjelmailmoitus + toimitsijoiden ja kutsuvieraiden kaulanauhat + "läpsyttimet") Veikkaukselta. Jos nuo nauhat onnistuu tätä kautta saamaan, poistuu tarve ostaa ne erikseen.

Aarto

Asia OK, toivotaan parasta.

Ilkka

Venla Gaalaa katsellessa tuli mieleeni ajatus: Kutsutaan ZOOM urheilemaan Lohjalle!!! Se olisi huima julkisuusisku ja toisi takuuvarmasti myös urheiluruudun paikalle.

Me Ilkat voitaisiin hoidella tällaista projektia.